Eilen Palestiinassa muisteltiin nakbaa eli "katastrofia", jonka seurauksena Palestiinan kansa on ollut jo yli 70 vuotta väkivaltaisen ja apartheid-hallintoa harjoittavan Israelin miehityksen alla.
Nakbaa muistellaan vuosittain 15. toukokuuta.
Tänä vuonna nakba-päivä saapui vain neljä päivää sen jälkeen, kun Israelin miehittäjäjoukot surmasivat al-Jazeera-kanavan tunnetun toimittajan Shireen Abu Aqlehin. Abu Aqleh oli 55. Israelin surmaama toimittaja sitten vuoden 2000.
Israelilaiset joukot surmasivat 11.5.2022 kristityn palestiinalaisen toimittajan Shireen Abu Aqlehin, jota he ampuivat kylmäverisesti päähän, vaikka toimittaja oli pukeutunut kypärään ja luotiliiviin, jossa luki selvästi lehdistöä tarkoittava englanninkielinen sana "PRESS".
Samassa yhteydessä toista Al-Jazeeran toimittajaa Ali al-Samoudia ammuttiin selkään, ja hänet vietiin sairaalaan hoidettavaksi. Al-Samoudi ja paikalla olleet muut toimittajat sanoivat, että tilanteessa ei ollut paikalla palestiinalaisia taistelijoita, eikä Abu Aqlehin surmannut luoti tullut palestiinalaisten aseista niin kuin Israel väitti tapahtumien alussa.
Abu Aqleh haudattiin 13.05.2022 Jerusalemiin. Alla olevasta videomateriaalista näkyy, miten Israelin miehittäjäjoukot hyökkäävät brutaalisti toimittajaa surevien palestiinalaisten kimppuun yrittäen estää hautajaissaattueen etenemisen. Ihmiset ovat ympäri maailmaa olleet järkyttyneitä siitä, että Israel ei kunnioita edes surmaamansa toimittajan hautajaisia. Röyhkeä hyökkäys hautajaissaattueen kimppuun ja väkivallan kohdistaminen arkunkantajiin oli niin alhainen teko, että jopa Israelin ystävät tunsivat häpeää sen puolesta.
Silminnäkijät ovat kertoneet, että Israelin miehittäjäjoukot yrittivät useaan otteeseen repiä Abu Aqlehin ruumista kuljettaneiden palestiinalaisten käsistä Palestiinan liput ja pyrkivät väkivaltaisesti estämään hautajaissaattueen etenemisen.
Ilmeisesti ensimmäistä kertaa historiassa kaikki Jerusalemin eri kristillisiä suuntauksia edustavat kirkot soittivat kirkonkelloja samaan aikaan, kun ne yhtyivät kymmenientuhansien palestiinalaisten solidaarisuuden huutoihin ja rukouksiin edesmenneen toimittaja Shiriin Abu Aqlehin muistoksi. Jerusalemissa toteutettiin myös suuri yhteisrukous Abu Aqlehin ja kaikkien palestiinalaisten marttyyrien kunniaksi, jotka ovat kuolleet Palestiinan vapauden puolesta. Jerusalemin kadut täyttyivät kyynelistä, solidaarisuuden huudoista, palavista puheista ja tunteikkaista rukouksista Abu Aqlehin muistoksi.
Abu Aqlehin hautajaissaattueeseen osallistui eri uskonryhmiä edustavia useita tuhansia ihmisiä ja järjestöjä ympäri maailmaa, jotka kerääntyivät historialliseen hetkeen osoittamaan kunniaa ja rukoilemaan edesmenneen toimittajan puolesta. Vaikka Israelin joukot yrittivät estää hautajaissaattueen liikkeelle lähdön ja repivät toimittajan ruumisarkun ylle nostetun Palestiinan lipun, ne eivät onnistuneet pysäyttämään saattuetta, eivätkä estämään palestiinalaislippujen nousua ja liehumista saattueen ympärillä.
Maailma pysähtyi hetkeksi, kun Palestiinan ja sananvapauden puolesta surmattu toimittaja Shireen Abu Aqleh saatettiin viimeiselle matkalleen Jerusalemissa. Israelin valtio on saanut erittäin ankaraa kritiikkiä tapahtuneesta, ja miljoonat ihmiset ympäri maailmaa vaativat Israelia tilille toimittajan kylmäverisestä taposta.
Israelin joukot hyökkäsivät myös nakbah-päivänä palestiinalaisten kimppuun ja repivät heidän käsistään Palestiinan lippuja. Useita nuoria palestiinalaisia pidätettiin. Palestiinalainen Wafa-uutistoimisto raportoi, että kaksi palestiinalaista surmattiin ja 450 haavoittui lauantain mielenosoituksissa.
Nakban 73. vuosipäivän muistopäivänä Länsirannalla mielenosoittajat tuomitsivat myös Israelin jatkuvat ilmapommitukset Gazassa, palestiinalaisiin kohdistetun pakkokarkottamisen uhkan Itä-Jerusalemissa sekä Israelin jatkuvat hyökkäykset al-Aqsa moskeijaan. Muslimit pitävät al-Aqsaa islamin kolmanneksi pyhimpänä paikkana.
Israel itse näkee nakban hyvin eri tavoin kuin palestiinalaiset ja kutsuu vuotta 1948 juutalaisen valtion syntymäksi ja "vapaussodaksi". Israelin narratiivin mukaan vuosi 1948 oli perustavanlaatuinen tapahtuma ja oikeudenmukainen lunastus juutalaiselle kansalle vuosisatojen historiallisen kärsimyksen jälkeen.
Tosin monet juutalaiset ympäri maailmaa – myös Israelissa asuvat – näkevät tämän narratiivin vääränä ja korostavat, että Israelin valtion toimet palestiinalaisia kohtaan eivät edusta juutalaisuutta, vaan ovat pikemminkin ilmentymä sionismista ja Israelin valtion väkivaltaisesta rotuerottelupolitiikasta.
Vaikka suurin osa uskoo, että nakbah sai alkunsa vuonna 1948, todellisuudessa siihen johtaneet tapahtumat alkoivat jo vuosikymmeniä aikaisemmin.
Atlas of Palestine 1948 -teoksen kirjoittaja Salman Abu Sitta on sanonut:
"Ihmisten karkottaminen kodeistaan on sotarikos. Kuten myös se, että heitä estetään palaamasta. Israel ei syyllistynyt sotarikokseen ainoastaan vuonna 1948, vaan se jatkaa sotarikoksiaan vielä tänäkin päivänä."
Amnestyn uusimman raportin mukaan Israelin toimintaa palestiinalaisia kohtaan voidaan luonnehtia julmaksi hallintojärjestelmäksi ja rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Raportin mukaan Israel kohtelee palestiinalaisia vähempiarvoisena rodullisena ryhmänä, jolta se on järjestelmällisesti riistänyt ihmisoikeudet.
Raportissa mainitaan, että Israel on sortanut palestiinalaisia joka päivä vuosikymmenien ajan, mikä ilmenee esimerkiksi syrjintänä, riistona, toisinajattelijoiden tukahduttamisena, murhina ja ihmisten haavoittamisena. Kaikki tämä tapahtuu järjestelmän toimesta, joka on suunniteltu niin, että se antaa etuoikeuksia israelilaisille juutalaisille palestiinalaisten kustannuksella.
Tämä on arpartheidia, raportti korostaa.
Voit ladata Amnestyn englanninkielisen raportin alta.
.
Lähteet:
https://www.aljazeera.com/news/2022/5/11/shireen-abu-akleh-israeli-forces-kill-al-jazeera-journalist
https://www.aljazeera.com/news/2022/5/14/israeli-police-attack-on-shireen-abu-akleh-mourners-sparks-outcry
Kuvalähteet:
https://kerranelamassa.fi/israel-matkailu/jerusalem/
https://www.aa.com.tr/en/world/palestinians-mark-68th-nakba-day/572795 (Ali Jadallah - Anadolu Agency)
https://en.wikipedia.org/wiki/1948_Palestinian_exodus#/media/File:Palestinian_refugees.jpg (Fred Csasznik - Front cover of The Birth of the Palestinian Refugee Problem by Benny Morris, Cambridge University Press 1989)
Israel is an Apartheid State (muokattu kuva): (Abbas Momani / AFP Via Getty Images)
Comments