top of page
Writer's pictureAndalus Islamic Center

Israelin miehittäjäjoukot tappavat palestiinalaisnuoren kodissaan

Päivitetty: 22. heinäk. 2023


21-vuotiaan 𝐌𝐮𝐡𝐚𝐦𝐦𝐚𝐝 𝐚𝐥-𝐒𝐡𝐚𝐡𝐚𝐦𝐢𝐧 isä kertoo, että israelilaiset sotilaat ampuivat hänen poikaansa suoraan päähän ja jättivät hänet vuotamaan verta 40 minuutiksi.




Israelin joukot ampuivat tappavasti päähän 𝐌𝐮𝐡𝐚𝐦𝐦𝐚𝐝 𝐚𝐥-𝐒𝐡𝐚𝐡𝐚𝐦𝐢𝐚 sen jälkeen, kun he hyökkäsivät miehitetyn Itä-Jerusalemin Kufr Aqabissa sijaitsevaan al-Shahamin taloon 15. elokuuta 2022.

Al-Shahamin kuolemasta uutisoivat muun muassa Lontoossa sijaitseva Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tapahtumia seuraava Middle East Eye ja israelilainen ilmaisjakelulehti Israel HayOm.

Muhammadin isä 𝐈𝐛𝐫𝐚𝐡𝐢𝐦 𝐚𝐥-𝐒𝐡𝐚𝐡𝐚𝐦 sanoi, että hänen poikaansa ammuttiin lähietäisyydeltä suoraan päähän, jonka jälkeen hänet jätettiin verta vuotavana talon sisälle 40 minuutiksi ennen kuin Israelin joukot veivät hänet sairaalaan.

"Kello oli 3.30 yöllä ja koko perheemme oli nukkumassa. Vaimoni herätti minut ja sanoi, että ulkona on armeijan joukkoja, jotka paukuttavat oveamme. He tulivat väkivalloin sisään ja alkoivat ampumaan. He eivät kysyneet mitään, vaan ryntäsivät sisään ja avasivat tulen. Näin kun poikaani ammuttiin suoraan päähän. He tulivat tarkoituksella tappamaan poikani", Ibrahim sanoi.
 

"Poikaani ammuttiin suoraan päähän. He tulivat

tarkoituksella tappamaan hänet."

 

𝐌𝐮𝐡𝐚𝐦𝐦𝐚𝐝 𝐚𝐥-𝐒𝐡𝐚𝐡𝐚𝐦𝐢𝐧 kuolema on yksi viimeisimmistä esimerkeistä Israelin armeijan käyttämän väkivallan suhteettomasta kärjistymisestä palestiinalaisten koteihin tehtyjen rynnäköiden yhteydessä.

(KUVA: Middle East Eye)


HayOm -lehden julkaisussa tapahtumasta uutisoitiin seuraavalla otsikolla: Terroristi tapettiin peiteviranomaisia kohtaan suunnatun puukotusyrityksen jälkeen.

"Poliisin tiedotteen mukaan peitepoliisi tappoi palestiinalaisen miehen varhain maanantaiaamuna Itä-Jerusalemissa, kun tämä yritti puukottaa häntä", 15. elokuuta 2022 julkaistussa uutisessa kirjoitetaan.

"Kun olimme lähestymässä kohdetta, al-Shahamin perheenjäsenet tulivat ulos ja alkoivat lähestymään joukkojamme, kun yhtäkkiä al-Shaham tuli ulos veitsellä ja yritti puukottaa poliiseja, jotka vastasivat ampumalla", poliisin tiedottaja sanoi.


Ibrahim al-Shaham kiisti Israelin joukkojen väitteen, että hänen poikansa olisi yrittänyt puukottaa yhtä upseereista. Hän kertoi paikalliselle medialle, että poliisit räjäyttivät perheen talon oven kello 3.30 ja avasivat yhtäkkiä tulen perhettä kohti. Hän sanoi, etteivät sotilaat löytäneet talosta yhtäkään asetta.

Israelin joukot vahvistivat lausunnossaan, että al-Shaham menehtyi vammoihinsa muutama tunti tapahtuman jälkeen israelilaisessa sairaalassa.

 

"Sotilaat eivät löytäneet talosta yhtäkään asetta."

 

Tämän lisäksi lausunnossa sanottiin, että Kufr Aqabissa aseita etsivät peitejoukot kohtasivat al-Shahamin perheen, kun he tekivät ratsian hänen kotiinsa. Lausunnossa väitettiin, että al-Shaham yritti puukottaa yhtä poliiseista, minkä seurauksena hänet ammuttiin.

Alueen valvontakameroiden kuvamateriaalista näkee, kuinka israelilaiset sotilaat kantoivat al-Shahamin ruumista sotilasajoneuvoon hänen loukkaantumisensa jälkeen.


Käännös (yllä olevasta Shehab Agencyn) arabiankielisestä tekstistä: Miehitysjoukot sieppaavat marttyyri Muhammad al-Shahamin ruumiin sen jälkeen, kun he teloittivat hänet kotonaan Kafr Aqabissa, Jerusalemin pohjoispuolella.

Ibrahim sanoi, että hänen perheensä silmien edessä tapahtunut ammuskelu oli samanlainen kuin muut viime viikkojen aikana Nablusissa tekemät Israelin joukkojen murhat.

"Sotilaat keräsivät poikani ampumiseen käytetyt luodit ennen poistumistaan ​​talosta", Ibrahim kertoo.

Surmatun nuorukaisen isä sanoi myös, että armeija tutki ja tuhosi heidän talonsa. Al-Shahamin perheen talo sijaitsee Itä-Jerusalemin ja Ramallahin välisellä rajalla Kufr Aqabissa.

𝐈𝐁𝐑𝐀𝐇𝐈𝐌 𝐀𝐋-𝐒𝐇𝐀𝐇𝐀𝐌 pitää kädessään Israelin joukkojen 15. elokuuta 2022 ampuman poikansa Muhammadin veren tahrimaa paitaa (Middle East Eye / Mohammad Samarin).


Israel käyttäytyy kuin mafiaorganisaatio



Palestiinan ulkoministeriö tuomitsi al-Shahamin murhan ja kuvaili sitä "hirvittäväksi rikokseksi", joka on vain yksi esimerkki "teloituksien ja salamurhien sarjasta, joita Israelin joukot ovat toteuttaneet Israelin valtion poliittisista päätöksistä seuranneiden ohjeiden mukaisesti".


 

"Tällaista käyttäytymistä harjoittavat mafiat

ja rikollisjärjestöt, jotka pyrkivät kylmäveriseen

murhaan ilman oikeudenkäyntiä."

 


"Tällaista käyttäytymistä harjoittavat mafiat ja rikollisjärjestöt, jotka pyrkivät kylmäveriseen murhaan ilman oikeudenkäyntiä", ministeriö sanoi.

Ministeriö korosti myös, että se tulee viemään tämän kuolemantapauksen käsiteltäväksi ylemmille tasoille, erityisesti Kansainväliseen rikostuomioistuimeen, ihmisoikeusneuvostoon ja muihin YK:n oikeudellisiin rikostuomioistuimiin osana ministeriön jatkuvia ponnisteluja, joilla se pyrkii tekemään lopun siitä, että Israel jää rankaisematta rikoksistaan.

Palestiinan vapautusjärjestön (Palestine Liberation Organization) toimeenpanevan komitean pääsihteeri Hussein al-Sheikh sanoi, että al-Shahamin murha vaatii kiireellistä kansainvälistä tutkintaa.

Israelin armeija suorittaa ryöstö- ja pidätysoperaatioita lähes päivittäin palestiinalaisissa kaupungeissa ja kylissä, jotka johtavat usein palestiinalaisten haavoittumiseen tai tappamiseen.

Israelin miehittäjäjoukkojen hyökkäyksissä on tänä vuonna kuollut yli 130 palestiinalaista, joista 49 on kuollut Gazan kaistalla ja yli 81 miehitetyllä Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Israelin turvallisuusjoukkoja siitä, että ne käyttävät toistuvasti liiallista voimaa palestiinalaisia ​​kohtaan ​​ilman, että ne joutuvat tutkinnan kohteeksi tai asetetaan vastuuseen niiden rikoksistaan.

Kuvissa näkyy Israelin joukkojen surmaaman Muhammad al-Shahamin hautajaisissa itkevät vanhemmat sekä muita surevia perheenjäseniä.


Luoja hyväksyköön Muhammad al-Shahamin sielun marttyyrina ja suokoon hänelle ikuisen levon paratiisissa profeettojen, totuudellisten, marttyyrien ja hurskaiden uskovien seurassa.

للـهـم ادخله الجنة من غير مناقشة حساب ولا سابقة عذاب و اجزه عن الاحسان إحسانا وعن الإساءة عفوا وغفرانا و املأ قبره بالرضا والنور والفسحة والسرور, ربنا و انزله منازل الصديقين والشهداء والصالحين.



 



Lähteet:



https://timesofindia.indiatimes.com/world/middle-east/israeli-police-kill-palestinian-in-east-jerusalem-raid/articleshow/93571176.cms?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter

Kuvalähteet:



Kuvat al-Shahamin hautajaisista: https://twitter.com/DhcRjs4tcAdznpJ/status/1575956165858496512/photo/1 (Fayza Ahmed)

Israel is an Apartheid State (muokattu kuva): (Abbas Momani / AFP Via Getty Images)


Comments


bottom of page